sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Toppaa talvikeleille

Talvi on jo pitkällä, vaikkei siltä tunnu saatikaan näytä. Siksi on hyvä aika esitellä Ilonan talvivaatetus. Lunta on satanut täälläpäin vasta kaksi kertaa ja kummallakin kerralla se pysyi vain viikonlopun ajan. Pakkasessakaan ei olla kovin montaa päivää kipristelty. Todelliseen testiin vaatteet eivät ole, siis vielä päässeet, mutta yritän jotain kokemuksia kertoa, jottei teksti jäisi pelkäksi esittelyksi. Jostain kumman syystä suurin osa ulkovaatteista mahtuu hyvin koossa 68 tai 74 vaikka muuten käytetään melkein vallan kokoa 80. Talvivaatteiden suhteen mennään samoilla linjoilla kuin välikausivaatteidenkin kanssa. Jokaiseen tilaisuuteen on vaate erikseen ja vieläpä useampi. Paljon käytettyä ja kaikkea ihan liikaa! Kevääksi yritän saada naulakkoon vähän vähemmän täytettä. Pitänee jokaisen ulkovaateostoksen jälkeen muistaa mainostaa kyseistä vaatetta kaikille sukulaisille, ettei kertyisi turhia vaatteita.


Elloksen kevyttoppahaalari, saatu käytettynä.
Tämä on näillä keleillä ehdottomasti eniten käytetty haalari. Fleecevuori ja kevyt vanutäyte, lämmittävät, mutteivät liikaa kun mittari pysyy vielä plussan puolella. Autoillessa tämä on kätevä varmasti vielä pakkaskeleilläkin.


Lassien toppahaalari, äitiyspakkauksesta.
Tätä äitiyspakkauksen haalaria ollaan käytetty parempana asuna, joka puetaan kyläilemään tai kauppareissulle. Tässä on niin paksu vanutäyte, ettei ainakaan vielä ole kertakaan tullut viluista tyttöä tämän haalarin sisältä.


Reiman haalari, saatu käytettynä.
Mun mielestä täysin äskeistä vastaava haalari, eikä ole tainnut edellisellä omistajalla olla lainkaan käytössä, sillä vanutäyte on ihan uuden veroinen. Tätä me ollaan käytetty kotona ja puistoissa ulkoiluun.


Lassien toppahaalari, saatu käytettynä.
Tälle haalarille ei ainakaan vielä ole meillä ollut käyttöä, mutten malta poiskaan laittaa jos kaikki muut kuitenkin sattuvat olemaan märkiä samaan aikaan. Tämä on varmaan ollut yhtä paksu kuin kaksi edellistäkin, mutta vanu on ohentunut ja paakkuuntunut käytössä.


Reiman toppahaalari, Ilonan mummun löytö kirppikseltä.
Tämä on toppahaalareista eniten käytössä ollut haalari. Vähän ohkaisempi kuin äitiyspakkauksien haalarit, mutta silti tosi lämmin. Tätä käytetään päivittäin ulkona nukkuessa, kun paikallaan ollessa vaaditaan vähän enemmän lämpöä.


Kappahl:n toppatakki ja kirpppikseltä ostetut H&M:n toppahousut.
Näitä ollaan käytetty kun ollaan rattailla liikuttu paikasta toiseen. Näillä tarkenee vaikka istuukin paikallaan ja nämä ovat tosi kätevät kun kaupassa käydessä voi ottaa vain takin pois eikä tarvitse kaikkea riisua. Henkselihousut pysyvät pienellä taapertajalla jalassa tosi hyvin. Näin pienellä pukemista hankaloittavat, lahkeissa ja hihansuissa olevat lumilukot.


Name it:n takki, kirpparilta.
Tämän ihanan takin löysin Kakkostien kirppikseltä vain viidellä eurolla ja minun oli pakko se ostaa. Juuri tämän tapaista haaveilinkin Ilonalle sekä itselleni ja nyt meillä molemmilla tällaiset on. Aika vähäiselle käytölle tämä on kuitenkin jäänyt, koska on niin paksu, että lapsen on hankala liikkua. Silloin tällöin kauppaan tai kyläilemään on puettu farkkujen pariksi.


Benettonin kevyttoppatakki, ristiäislahja.
Takeista eniten käytössä on ollut tämä kaikista kevyin takki, jonka kanssa on helppo liikkua. Tällä tarkenee hyvin autossa farkkujen kanssa. Pikku neitikin näyttää ihan isolta tytöltä kun pukee tämän, farkut ja söpöt asusteet.


Body ja leggingsit Pierre Robert. Delffin villahaalari äitiyspakkauksesta. Reiman fleecehaalari Reiman Outletista.
Pakkaskeleillä paksumpikin toppahaalari vaatii alleen kerraston ja jo nyt kerrasto on puettu päiväunille, haalarin alle. Merinovillaiset body ja leggingsit ovat todella ohuet, mutta lämmittävät ihan yhtä paljon kuin paksumpi villahaalarikin. Reiman haalaria ollaan käytetty vasta autoillessa ihan sellaisenaan, joten kerrasto ominaisuuksista en osaa vielä sanoa. 
Kappahl:n collegetakki ja Fix:n samettihousut kirpparilta. Farkut H&M ja neuletakki, äidin tekemä.
Farkkuja, huppareita ja neuleita meillä on niin paljon, että koko postaus täyttyisi niistä jos alkaisin kaikki kuvaamaan. Farkkuja ja samettihousuja ollaan vielä talvellakin käytetty autossa, toppatakin parina. Huppari tai neule käy vähän lämpimämmällä kerraston sijaan takin tai haalarin alla.


Harmaat tossut äitiyspakkauksesta. Vaaleanpunaiset kirpparilta. Beessit saatu käytettyinä. Nahkaiset pikkusiskon vanhat. Vaaleanpunaiset kengät Lindex.
Koska Ilona ei vielä kävele, ovat tossut kenkiä parempi vaihtoehto ulkoillessa. Tossuista ei ole yhtä ehdotonta suosikkia vaan ollaan käytetty kulloiseenkin asuun sopivia. Beessejä ulkoleikeissä ja muita ollaan pidetty parempina. Äitiyspakkauksien tossut pitävät jonkin verran kosteutta ja kaikki muut paitsi etummaiset, ovat todettu lämpimiksi. Lindexin tossut pysyvät myös huonosti jalassa, joten käyttö on jäänyt aika vähäiseksi.
Vaaleimmat liilat ja valkoiset villasukat, minun vanhoja. Kahdet kirjavat, nimpparilahjoja. Keskimmäiset liilat ja reunimmaiset pinkit, äidin tekemiä. Vaaleanpunaiset, neuvolasta ja eturivin sukat, Pierre Robert.
Villasukissakaan ei ole yhtä suosikkia vaan niitä käytetään asuun sopien. Villasukat laitetaan yleensä tossujen alle, mutta autossa käyvät yksistäänkin. Pierre Robertin merinovillaiset sukat olen pakkasilla pukenut vielä neulottujen villasukkien alle. 


Harmaat kintaat äitiyspakkauksesta. Vaalean liilat Tokmanni. Pinkit Seppälä. Violetit kirpparilta ja beessit saatu käytettyinä.
Harmaat kintaat ovat ainoat ihmisten ilmoilla käytetyt paksummat käsineet. Muita ollaan käytetty ulkoillessa. Vaaleanliilat pitävät vettä täysin ja muutkin kestävät kyllä, esimerkiksi konttailla kostealla nurmikolla.
Valkoiset tumput, minun vanhat. Tiikerikuvioiset, äitiyspakkauksesta. Hymynaamaiset, saatu käytettynä. Vaaleanpunaiset H&M.
Näillä kevyemmillä tumpuilla ollaan pärjätty aika pitkälle talveen. Ulkoillessa ne puetaan kintaiden alle ja autolla matkatessa pidetään yksistään. Ensimmäiset, neulotut ovat selkeästi kaikkein lämpimimmät, mutta muiden välillä en ole huomannut suurta eroa.


Tuttan valkoinen kypärämyssy, äitiyspakkauksesta. Raidallinen Pierre Robert. Kaksi muuta valkoista, saatu käytettyinä.
Raidallinen myssy on ilmojen viilennyttyä jäänyt lähes tulkoon ainoaksi joka on käytössä. Sekin on merinovillaa ja näin ollen kaikkein lämpimin. 
Etummainen valkoinen pipo, äitiyspakkauksesta. Reiman pinkki pipo kirpputorilta, Toinen valkoinen, saatu käytettynä. Punainen Kainon pipo kirppikseltä.
Pinkki karvahattu, Tokmanni. Punainen karvalakki, kirpputorilta.
Raidallinen pipo, minun vanha. Luonnonvalkoinen, saatu käytettynä. Reiman valkoinen kirpparilta. Harmaa myssy H&M.
Rakastan lasten päähineitä ja niitä tulee hamstrattua jonkin verran. Näitä on aika paljon ylimääräisiä, mutta kaikkia on tullut käytettyä fiiliksen ja asun mukaan. Harmaa myssy menee lähinnä autoillessa, alarivin vasemman kuvan lakit kovimmilla pakkasilla ja muut ovat tähän lämpötilaan aika sopivia. Näistä omat suosikkini ovat ehdottomasti Kainon sydänkuvioinen pipo ja harmaa myssy.



Musta ja vaaleanpunainen huivi, Masku koti. Valkoinen kauluri, minun vanha. Raidallinen tuubihuivi Pierre Robert. 
Huivien tai kaulureiden sijaan puen Ilonalle yleensä mieluummin kypärämyssyn, mutta muutama tällainenkin on silti tullut hankittua ja vielä odotellaan mummulta paksumpaa tuubihuivia talveksi. Näistä eniten tulee käytettyä tuubihuivia, joka puetaan kun halutaan hienostella. Kolmion malliset huivit sopivat myös kuolalapuiksi ellei fleecevuori tunnu liian kuumalta.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Minäkin TAHDON tasa-arvoisen avioliittolain


Mediassa viime päivinä selvästi eniten puhuttanut aihe on tasa-arvoinen avioliittolaki. Kiistely aiheesta päättyi tänään positiivisesti kun eduskunta äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, äänin 105-92.

Ihmissuhde on jokaisen henkilökohtainen asia, enkä ymmärrä kuinka joku voi toiselta kieltää vapauden valita elääkö elämänsä samaa vai eri sukupuolta olevan kanssa. En sen kummemmin ole raamattuun tutustunut, mutta muistaakseni jossain kohtaa mainitaan kaikkien ihmisten olevan tasa-arvoisia Jumalan edessä. Siksi en ymmärrä missä kohtaa tämä väite kumotaan ja kiellettään samaa sukupuolta olevien avioliitto, jonka vuoksi muutama kansanedustaja äänesti asiaa vastaan. Toinen asia, joka vastaan äänestäneillä oli perusteluna, oli lasten oikeus. Lasten saamiseksi tarvitaan mies ja nainen. Se on totta, mutta maailmassa on niin paljon kodittomia lapsia, jotka eivät ilman adoptiota selviytyisi aikuisiksi, ettei muutama lisä adoptio olisi varmastikaan pahitteeksi. Tärkeintä on, että lapsella on hyvät ja välittävät vanhemmat. Sillä ei ole merkitystä ovatko vanhemmat samaa vai eri sukupuolta. 



Tämä asia ei varsinaisesti minua kosketa, mutta erilaisuus ylipäätään koskettaa niinkuin varmasti kaikkia eihän meitä täällä ole yhtäkään samanlaista. Jokaikisen ihmisen missäpäin maailmaa tahansa kuuluisi saada olla oma itsensä riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä, sairaudesta tai vammasta, ulkonäöstä, kansalaisuudesta tai tyylistä. Uskon tämän lakiuudistuksen tulevaisuudessa vähentävän kiusaamista, jossa erityisesti poikia homotellaan. Se ei välttämättä tapahdu tämän sukupolven aikana, mutta ehkä jo seuraavalle sukupolvelle on itsestään selvyys seurustella kenen tahansa kanssa. Myös siviilivihkimistä, naisten äänioikeutta ja aborttilakia vastaan ollaan taisteltu, mutta nyt ne ovat arkipäivää, joita ei edes osata kyseenalaistaa. Minä tahdon, toivottavasti tekin tahdotte tasa-arvon puolesta!


Autot ja lemmikit rekisteröidään, ihmisen kanssa mennään naimisiin! 

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Olethan kiltisti, rakas

Ilonan ensimmäinen yö ilman äitiä alkaa olla hurjan lähellä. Niin kauan kuin olen tiennyt Ilonan menevän yö kylään, olen asiaa jännittänyt ja pelännyt. Jännittänyt kuinka tyttö pärjää. Mitä jos Ilona ei suostu nukkumaan tai syömään lainkaan kun äiti ei ole paikalla. Mitä jos hän huutaa koko yön eikä anna kenenkään muun nukkua. Kuinka kiukkuisia sitä ollaankaan kun äiti tulee hakemaan. Jos neiti on suuttunut kun äitikin on jättänyt, eikö se riitä, että isistä joutuu olemaan viikot erossa. Mitä jos äidin seura ei kelpaa enää ollenkaan tai jos äidissä pitääkin roikkua koko ajan kiinni ettei äiti vaan pääse uudelleen karkaamaan. Asiaa helpottaa se, että mummu ja pappa ovat osa arkea eli nähdään yleensä ainakin pari kertaa viikossa. Sen vuoksi en usko, että Ilonasta tuntuu koskaan siltä kuin mummula olisi paikka, jonne joutuu kun äiti ja isi lähtevät pois.



Toisaalta uskon mummulassa olevan niin paljon tekemistä ettei äidin poissa olo haittaa kuin nukkumaan mennessä ja onhan siellä oltu ennenkin hoidossa muutamia tunteja. Siksi yö pelottaa enemmän. Kaikista eniten taitaa kuitenkin jännittää se kuinka itse pärjään. Saanko ajatuksia hetkeksikään pois Ilonasta ja pidettyä puhelimeni taskussa. Tarkoitushan olisi kuitenkin rentoutua ja nauttia kavereiden seurasta eikä murehtia turhia. Taisin jo aiemmassa postauksessa mainitakin, että koen huonoa omaatuntoa jättäessäni näin pienen lapsen yöksi hoitoon vaikken varmasti ole ainut, joka niin tekee. Pelkään karkottavani juuri rytmittyneet yöunet uudelleen. Puhumattakaan siitä kuinka paljon pelkään muiden reaktioita. Kuinka minusta tulee ihmisten silmissä huono äiti, joka jättää lapsensa hoitoon alle vuoden vanhana. Vain siksi, että pääsee juhlimaan. Minun mielestä on äärimmäisen tärkeää saada edes kerran vuodessa rentoutua. Varmasti jaksaa taas paljon paremmin kun saa pienen tauon vauva-arkeen ja joulustressiin. Pienellä paikkakunnalla on kuitenkin puolensa. Kaikki tuntevat toisensa ja ennen kaikkea tietävät toisten asiat paremmin kuin itse. Tai ainakin luulevat tietävänsä. Niistähän on hyvä juoruilla ja arvostella kun itse tekee aina kaiken paremmin.



Joka tapauksessa asia on lyöty lukkoon ja Ilona menee lauantaina ekaa kertaa yö kylään (ellei täällä pyörinyt vatsatauti iske meihinkin). Ilona on onnellisen tietämätön kohtalostaan ja äiti pelkää senkin edestä. Pidetään peukut pystyssä, että Ilona nukkuu hyvin ja meidän illasta tulee positiivisella tapaa ikimuistoinen!




Mitä mieltä te olette onko melkein 11-kuinen, liian nuori yö kylään.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Puuvillan shoppailut, osa 2

Lauantaina esittelin ensimmäisen osan kauppakeskus Puuvillassa tehdyistä löydöistä. Silloin vuorossa oli sekalainen kasa asusteita, kosmetiikkaa ja lastenvaatteita. Tänään vuorossa ovat itselleni löytämäni vaatteet. 

Ilonan syntymän jälkeen itselle on ollut tosi vaikea löytää vaatteita tai ylipäätään yhtään mitään ulkonäköön liittyvää. Jostain kumman syystä sitä suuntaa aina ensin lastenvaateliikkeisiin ja vasta viimeiseksi laahustaa puolikuolleena naistenvaateosastolle. Sieltä ostaa suurin piirtein ensimmäiset vastaan tulevat vaihtoehdot tarvitsemistaan vaatteista. Usein vieläpä sovittamatta. Onneksi taidan olla aika harjaantunut shoppailija, sillä tälläkin reissulla onnistuin sovittamatta ostamaan oikeat koot kaikista muista paitsi farkuista, jotka testaan aina. Ostoslistallani oli muutama juhlallisempi vaate, joita en, koko kauppakeskuksen kierrettyänikään löytänyt. Sen sijaan rentoja kotoilu vaatteita löytyi senkin edestä. Olin ihan yllättynyt siitä kuinka löysistä ja tavanomaisista vaatteista ostoskassieni sisältö täyttyi. Yleensä kasseistani on löytynyt vain piukkoja, juhlavia ja mitä eriskummallisempia vaatteita ja asusteita. Tosin miehinen kommentti tähänkin ostossaldoon oli "Täytyykö aina ostaa vaatteita mitä kukaan muu ei ikinä käyttäis."


Söpön Minion-paidan löysin New Yorkerista. Tämä paita on sen verran tavallisen mallinen, että päätyy todennäköisesti koti käyttöön, mutta kotoilu vaatteistahan mulla oli pulaa. Lökärit mun ostoslistallani lukikin ja sellaiset löysin Cubukselta. Cubus ei ole mikään lempivaateliikkeeni, mutta sinne suuntaan yleensä jos on pulaa rennommista vaatteista tai ihan peruspaidoista.


Nämä trikootkin löysin Cubukselta, joten nyt kun omistan kahdet kunnon trikoot, ei haittaa vaikka toiset olisivat pesussa kun pitäisi lähteä Ilonan jumppaan.


Peruspitkähihaisia paitoja ostin talven varalle H&M:stä. Nämä menee hyvin vaikka neuleen tai toisen pitkähihaisen alla.

 

H&M:stä ostin myös nämä farkut, jotka ovat ostoksistani, eniten minun näköiseni. Perinteiset farkut, joissa on kuitenkin sitä jotain, nuo henkselit, jotka tarvittaessa saa irtikin. Harmaa perustoppi on Cubukselta. Toppipinoani olen pikku hiljaa, syksyn mittaan yrittänyt uusia, jotta saisin nyppyyntyneet ja raskauden aikana venähtaneet paidat pois kaapistani.


Muutama vuosi sitten käytin jatkuvasti paitapuseroita, joista melkein kaikki hävitin kesällä. Nyt törmäsin New Yorkerissa tähän puseroon, jossa on huppu ja päätin kokeilla josko taas innostuisin. Onneksi saatiin yksi New Yorker tännekin päin, ettei aina tarvitse lähteä Ideaparkiin saakka.


Viimeisenä Cubuksen collegepaita, jossa kivan piristävän värinen teksti. Hupparia lähdin alun perin etsimään, mutta niitä oli kovin vähän myynnissä, joten tyydyin tähän paitaan. Cubuksella oli muuten tosi moni vaate nyt hintaan 9,90.



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Aina kakkonen

Vuosi sitten kesällä raskausuutiseni tultua julki, lähti sen myötä suurin osa kavereista. Ihmiset, joita olin pitänyt kavereinani unohtivat minut tuosta vain kasvavan mahani vuoksi. Asiaa pohtiessani tajusin että nämä "kaverit" olivat kavereitani vain humalassa. Arkisin saatettiin vain sanoa moi, kaupassa törmätessä. Suurin osa kavereistani olivat miehiä tai poikia, jotka lähestyivät vain viikonloppuisin. Meillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin alkoholi. Vaikka olinkin melkein vuoden seurustellut oli vasta raskaus, kunnon sinetti sille etten ollut enää vapailla markkinoilla. Toisaalta olin pettynyt kun totuus iski vasten kasvoja, mutta toisaalta tiesin koko ajan sisimmässäni, että osa poikakavereistani on kavereitani vain odottaen päivää, jolloin olisin taas vapaa. 


Tyttökaverit jaksoivat pitää yhteyttä vielä raskauden loppuun ja silloin tällöin kysellä mitä kuuluu tai jäädä suustaan kiinni kassajonossa. Ilonan synnyttyä sain rutkasti onnitteluja, mutta sen jälkeen loputkin kaverit katosivat kuin tuhka tuuleen. Vain parhaimmat ystävät jäivät. Heitäkään en voi kutsua enää ystäviksi, vain kavereiksi. Ei ystävyys ole sellaista, että korkeintaan kerran kuussa nähdään ja kerran viikossa viestitellään puhelimitse. Olo on tosi pettynyt. Koska minulla on lapsi, olen minä aina se kakkosvaihtoehto. Se, jonka kanssa vietetään aikaa jos parempaa tekemistä ei ole. Kun pyydän kavereita käymään on vastaus yleensä, "Täytyy kattoo jos ei oo muuta". Sellaisina hetkinä tunnen itseni tosi yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi. Jos kyse on esimerkiksi muutaman viikon päässä olevasta päivästä, on todella turhauttavaa olla järjestämättä mitään menoa kyseiselle päivälle jos toinen nyt kuitenkin sattuu tulemaan. Sitten kun hän ei tulekaan saan yksin pyöritellä peukaloitani koko päivän ja harmitella kun olisi ollut jokin muukin meno, jonka on tämän kaverin vuoksi perunut.


Myönnän itsekin peruneeni sovittuja menoja sen takia, että Ilona on ollut kuumeessa tai kun yö on nukuttu niin huonosti etten yksinkertaisesti jaksa. Nämä ovat kuitenkin mielestäni ymmärrettäviä syitä ja ymmärrän vastaavat syyt myös kavereilta, joilla ei lapsia ole. Mutta sitä en ymmärrä, että olen kakkosvaihtoehto, koska minulla on lapsi enkä voi lähteä baariin tai ylipäätään ilman lasta minnekään. Ykkösvaihtoehtoja ovat ne joiden seurassa voi olla humalassa tai käyttäytyä asiattomasti, puhumattakaan niistä, jotka suostuvat kuskaamaan ympäri Suomea yötä myöden. 


Monet eivät ymmärrä, että olen sama ihminen kuin aina ennenkin, vaikka olenkin äiti. Se on vain yksi osa minua, olen silti edelleen ystävä, puoliso, isosisko, tytär ja paljon muuta. Minun kanssa voi edelleen puhua ihan samoista asioista kuin ennenkin. Ei seurassani ole kiellettyä käyttää kirosanoja, heittää alatyylistä huumoria tai puhua miehistä ja viikonloppuisista bileistä. Tiedän, että keskusteluni ajautuvat usein Ilonaan ja vauva-arkeen, mutta juuri siksi vaadin, että te joka tapauksessa rakkaat kaverini puhuisitte myös jostain muusta. En tule kateelliseksi kuullessani juttuja ryyppyreissuista ja sekavista suhteista. Minun kohdallani sellainen elämä on taakse jäänyttä ja hyvä niin, mutta minäkin olen sen kokenut. En pidä juttuja lapsellisina tai tyhminä. Eläisin itsekin sellaista elämää edelleen jos en olisi tullut raskaaksi ja on ihan kiva kuulla millaista se voisi nyt olla.



Jos joku lukija itsensä tästä tekstistä tunnistaa, tarkoitukseni ei ole loukata ja paheksua. Halusin vain purkaa tunteitani siitä miltä minusta välillä tuntuu, ei siis läheskään aina, mutta harmittavan usein.


Ihanissa kesäfiilistely kuvissa on pikkusiskoni, joka on lähes aina valmis tulemaan meidän seuraksi vaikkei kukaan muu ehtisi. Yhä useammin saan kuitenkin hänenkin suustaan kuulla, että tulen vasta sitten kun olen käynyt kavereiden kanssa kylällä. No, se taitaa kuulua tuohon ikään eihän sitä koskaan tiedä jos hurja nuoruus jää yhtä lyhyeksi kuin itselläni. 



lauantai 22. marraskuuta 2014

Puuvillan shoppailut osa 1

Käytiin tänään tutustumassa, Porissa avattuun uuteen kauppakeskus Puuvillaan. Kauppakeskus on nimensä mukaisesti rakennettu vanhaan puuvillatehtaaseen ja on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Sisältä päin ei ikinä uskoisi, että kyseessä on niinkin vanha rakennus. Liikkeittä löytyy varmasti jokaisen makuun. Vaatekauppoja laidasta laitaan, urheiluliikkeitä, lelukauppoja, kahviloita ja ravintoloita, sekä kosmetiikkamyymälöitä, kirjakauppoja, sekatavarakauppoja ja elintarvikeliike. Ainut mitä jäin kaipaamaan olisi kunnon askarteluliike ja miksei kangaskauppakin. Liikkeiden lisäksi Puuvillasta löytyvät HopLop, lasten leikkihuone ja olohuone, vaikka odotteleville miehille sekä terveyskeskus ja hammashoitola. Tietenkään unohtamatta siistejä ja tilavia WC-tiloja ja lastenhoitohuoneita. Mitään negatiivista sanottavaa en ainakaan näin yhden käynti kerran perusteella osaa sanoa.

Ennen Puuvillassa käyntiä kierrettiin Porin keskustan kautta, jotta päästiin Muksumassiin, Sinooperiin ja tietysti Raxiin syömään. Reissuun lähdettiin pääasiassa joululahjaostoksille ja jouluisia vaatteita metsästämään. Ote shoppailuun kuitenkin lipesi hiukan ja heräteostoksia taisi tulla enemmän kuin laki sallii. Muutama joululahjakin jäi vielä ostamatta, joten täytyy vielä lähipäivinä upota nettikauppojen syövereihin. Ostoslistani näytti suurin piirtein tältä:


Lopputuloksena tältä listalta saa yliviivata kaikki muut sanat paitsi sukkahousut, mekko ja joululahjat. Varsinaisesta ostoslistasta tuli kuitenkin hieman pidempi. Mukaan tarttui jonkin verran ale-tuotteita ja muita heräteostoksia. Paitoja, lökärit, leggingsit, takki ja Ilonan synttärilahja. Koska ostoksia on niin paljon jaoin ne kahteen eri postaukseen. Omiin vaatteisiini ja muihin niiden jälkeen jäljelle jääviin. Tällä kertaa vuorossa ne muut eli asusteet, kosmetiikka, askartelutarvikkeet, alusvaatteet sekä Ilonan vaatteet, asusteet ja tarvikkeet.


H&M:stä mukaan tarttui Ilonan joulumekkoihin sopiva neule ja tossut yhteensä kahdella kympillä. Neule sopii onneksi muulloinkin kuin jouluna ja mikseivät kengätkin. Nyt vain odotellaan lähteekö Ilona kävelemään ennen joulua ja onnistuuko kävely näillä ihan todellisuudessa sitten kuitenkaan.


Name it:n pop up myymälästä löytyi puoleen hintaan ihana softshell-takki. Tämän tapaista haalaria etsin Ilonalle jo alkusyksyllä, joten onneksi kävi hyvä tuuri ja löydettiin ensi kevääksi takki alle kahdella kympillä. Kokoja oli jäljellä vain muutamaa ja siksi valitsin koon 92, jotta mahtuu varmasti päälle. Hyvä niin sillä kotona sovitettaessa huomattiin, että tämä olisi jo nyt ihan sopiva ellei tosi, tosi pitkiä hihoja oteta huomioon.


Citymarketista löytyi hyvä ja varmasti tarpeellinen synttärilahja Ilonalle. Kuomat koossa 22 ja vieläpä kivan näköiset ettei tarvinnut perinteisiä yksivärisiä ostaa. Nämä ovat hyväksi todetut ja helppohoitoiset omasta lapsuudestakin tutut talvikengät.


Muksumassista löytyi heräteostoksena tämä niskatuki ja tarpeellisempana kaapinsuljin, jottei pikku neiti pääse maistelemaan konetiskiaineita. Tämä tuki toivottavasti helpottaa pidempiä automatkoja, jolloin uni ehtii tulla ja pää roikahtaa ikävästi. Tämä oli vieläpä niin pieni, että istuu tosi hyvin pienemmänkin matkailijan niskaan ja pitää hauskaa ääntäkin, tytön päätä painaessa.


Sinooperista lähdin etsimään tarvikkeita joulukoristeaskarteluihin ja niitä löysinkin. Tämä on sellainen kauppa, jossa on pakko kulkea laput silmillä oikeiden hyllyjen luo ja pikimmiten kassalle, etten hetken päästä poistu kaupasta mukanani muutamaa satasta kevyempi lompakko. Kaiken tarpeellisen kuitenkin löysin, ääriviivatarroja pakettikortteihin, maalitussit joulukorttien kirjoittamiseen ja styroxpalloja ja -kuusia koristeita varten.


Hairlekiinista kävin hakemassa ruskean hiuspuuterin, jota kovasti jossakin lukemassani blogissa kehuttiin. Ihan samaa tuotetta ei liikkeestä löytynyt, mutta yhden kokeilun perusteella Four reasonin puuteri ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Hiukset on helppo muotoilla ja kohottaa eikä vaaleasta juurikasvusta ole jäljellä jälkeäkään. Helppo niksi parturikäyntiä odotellessa.


Glitter on toinen kauppa johon minua ei saisi päästää lainkaan. Tälläkään kertaa ei heräteostoksilta vältytty ja mukaan tarttui valkoinen helmikaulakoru, joulupallokorvikset ja pieni pinnillä kiinnitettävä hattu myöskin joulunaikaa varten.


Suosikkivaatekaupastani H&M:stä olin jo aiemmin bongannut nämä paljetein koristellut alusvaatteet, jotka nyt tarpeen tullen kävin hakemassa itselleni. Alkuviikolla paljastuu mitä muuta löysin H&M:stä sekä Cubuksesta ja New Yorkerista. 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Teiniäitien puolesta ja vastaan

Teiniäitiys, buumi ja tv-ohjelmat ovat sanoja, jotka usein yhdistetään toisiinsa. Median mukaan äitiysohjelmat nuorista äideistä ovat aiheuttaneet teiniäitibuumin. Anteeksi mitä? Onko äitiys jokin buumi, johon mukaan lähdetään kun "kaikki muutkin" niin tekee. Ei ole, se on valinta ja vastuu, jota kannetaan mukana koko loppu elämä. Tästä voisi saada käsityksen, että olen kyseisiä tv-ohjelmia vastaan. Ei, en ole, päinvastoin. Ohjelmat antavat kuvan siitä millaista äitiys voi parhaimmillaan olla, mutta useimmiten myös kuvan siitä millaista se pahimmillaan on.

Vaikken varsinaisesti teiniäiti olekaan. Olinhan ihan virallisesti aikuinen äidiksi tullessani. Nuoriäiti joka tapauksessa, enkä vieläkään pidä itseäni millään tapaa aikuisena. Siksi kohua herättänyt kirjoitus siitä miksei kannata ryhtyä teiniäidiksi havahdutti minutkin. Miten joku itse teininä äidiksi tullut voi sanoa noin vaikkei varmasti pahaa tarkoitakkaan. Jos ihminen on valmis sänkyyn toisen kanssa pitää olla valmis kantamaan myös vastuunsa. Mikään ehkäisy ei ole sata prosenttinen eikä abortti mielestäni ole mikään vaihtoehto tilanteissa, joissa kyse on täysin vastuttomuudesta tai huolimattomuudesta. 



En ole pitänyt raskaaksi tuloani vahinkona mutten myöskään harkittuna asiana. Asioiden vain oli tarkoitus mennä näin. Meidän vastuunkantoa mitattiin tällä tavalla. Toisaalta aborttikin olisi ollut vastuunkantoa, jos oltaisiin voitu varmaksi vannoa ettei meistä ole vanhemmiksi. En kuitenkaan usko, että olisin ollut yhtään sen varmempi kymmenen vuoden päästäkään. Halusimme kantaa vastuumme loppuun asti, koko lopun elämäämme.



En ole kokenut äitiyden myötä jääväni mistään paitsi. Ehdin elää nuoruuttani ja rellestää sen aikaa kuin se minun kohdallani oli tarpeellista. Äitiys ei tullut minulle minään pakkona, se tuli pelastukseksi, melkein käsistä lähteneen arjen keskelle. En usko, että silloisesta elämäntyylistäni olisi ollut mitään hyötyä tulevaisuuden kannalta. Kuinka kauan olisin jatkanut sitä rataa jos en olisi raskaaksi tullut. Olisinko jossain vaiheessa ymmärtänyt tyhmyyteni vaiko jatkanut niin kauan kuin olisin pystynyt. En tiedä, enkä halua ajatella. Turha jossitella, kun kaikki on nyt paremmin kuin hyvin.



En ikinä voisi väittää, että teiniäitiys olisi huono asia. Tosin 18-vuotiaan ja 14-vuotiaan väliin jäävät neljä vuotta ovat aika suuria. Tuskin olisin tästä tilanteesta näin onnellinen jos olisin tullut äidiksi yläasteikäisenä. Se kuuluisa nuoruus olisi jäänyt vieläkin lyhyemmälle ja ennemminkin säännöksi kuin poikkeukseksi muodostuneet päähuuruissa eletyt viikonloput olisivat jääneet kokematta. Nyt tuntuisi ihan hyvältä jos niitä hetkiä ei olisi koskaan ollutkaan, mutta silloin niistä olisi varmaankin jäänyt haaveilemaan loppu elämäkseen.


Monikaan ei varmasti osannut odottaa meidän tulevan vanhemmiksi näin nuorina. Pyörittelin ensimmäiset kuukaudet päässäni ajatusta, miten asian kertoisin kenellekin ja minkä vastaanoton uutinen saisi. Tuntui hirveän pahalta kun joku paheksui tai syytteli asiasta, joka oli minulle maailman onnellisin ja tärkein.


En kertaakaan ole katunut päätöstäni pitää lasta. Minulla ei todellisuudessa ollut pienintäkään aavistusta siitä mitä olisi vastassa, mutta tuskin olisin sitä voinut kuvitella viiden vuoden päästäkään. Tottakai helpommalla olisin päässyt viiden tai kymmenen vuoden päästä. Minulla olisi ollut ammatti, työ, vakituinen tulonlähde, oma koti, auto ja ystäviä, jotka eivät vaihtuisi elämäntilanteen mukaan. Tapoihini ei kuulu mennä sieltä missä aita on matalin, ei tässäkään tapauksessa. On ollut aamuja jolloin en olisi jaksanut nousta sängystä, iltoja joina olisin voinut vannoa etten pärjää ja päiviä jolloin olisi tehnyt mieli kävellä ulos ovesta, niin kauas kuin pippuri kasvaa ja jättää kaikki taakseen. En kuitenkaan usko, että nämä ovat tunteita, joita vain teiniäidit tuntevat. Näitä fiiliksiä tulee melko varmasti kaiken ikäisille, kaikissa elämäntilanteissa. Minä olen selvinnyt ja jaksanut elää juuri tällaista elämää, omaa, itselleni valitsemaani elämää. Olen joutunut kasvamaan aikuiseksi nopeammin kuin muut ikäiseni, mutten koe sitä millään tapaa huonona asiana.


Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai ikää tulla äidiksi. Kaikille ei sovi teiniäitys, mutta ne jotka tuntevat siihen pystyvänsä ovat oikeutettuja siihen. Ihan yhtä sopivaa on saada lapsi kolmikymppisenä tai pysyä lapsettomana. Tärkeintä on, että elää omaa elämäänsä niin kuin itse haluaa.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Äiti lähtee viihteelle

Olen niiiiin innoissani! En ole reiluun vuoteen käynyt kavereiden kanssa missään ilman Ilonaa ja nyt olisi tiedossa ilta tai kenties koko yö kavereiden ja Jonin seurassa. Innostuksen seassa tunnen syyllisyyttä siitä, että vien Ilonan ensimmäistä kertaa yö kylään. Tunnen olevani huono äiti kun haluan välillä nauttia aikuisesta seurasta muutaman rohkaisevan kera. Tuntuu pahalta viedä alle vuoden vanha hoitoon vain siksi, että haluaa itse juhlia. Toisaalta minulle riittäisi päivä kavereiden kanssa vaikka shoppailemassa, Ilonan ollessa mukana. Toisaalta taas pieni juhliminenkaan ei varmasti ole pahitteeksi tälle väsyneelle kuontalolleni. Jospa edes yhdeksi illaksi saisin ajatukset pois sekaisesta kodista ja jouluvalmisteluista. Vähän epäilen silti soittelevani puolentunnin välein äidille ja kyseleväni onko Ilona syönyt, joko se nukkuu ja onko kaikki mennyt hyvin?


Kuva keväältä  2013
Kamala tunne kun on niin innoissaan ja peloissaan samaan aikaan. Osaanko yhtään nauttia enää omasta ajasta? Mitä jos tuleekin riitaa ja koko ilta menee pilalle? Pärjääkö Ilona ilman äitiä? Saanko otsaani huonon äidin leiman kun olen yhdeksi yöksi jättänyt lapseni ja lähtenyt rellestämään? Välillä huoleni naurattavat itseänikin, välillä melkein itkettävät. Yritän ajatella positiivisesti. Voin vaikka vannoa, että samalla paikkakunnalla asuvista suunnilleen saman ikäisistä äideistä, joka ikinen on jättänyt lapsensa yö kylään jo muutaman kuukauden ikäisenä ja ollut juhlimassa useammin kuin pari kertaa. Varmasti myös moni vanhempikin äiti. Olenhan minä kuitenkin ainut nuori äiti, joka käy vauvakerhoissa ja -kahviloissa, vauvauinnissa ja perheliikunnassa. Äiti, joka ottaa lapsensa mukaan lähes kaikkialle missä se vain on mahdollista. Minun pitäisi olla ylpeä itsestäni, eikä murehtia yhtä iltaa ja muiden mielipiteitä. Minä olen hyvä äiti ja paras äiti juuri omalle lapselleni. 


2013



Minkä ikäisinä te olette jättäneet lapsenne yö kylään tai toisen vanhemman hoidettavaksi ja lähteneet itse juhlimaan?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...