maanantai 19. tammikuuta 2015

Ihanan kamalat tunneskaalat

Tunneskaalat ovat lapsiperheissä suuria. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan sekunneissa, niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Ilo vaihtuu suruun sillä sekunnilla kun isin lennättämä "lentokone" laskeutuu sohvalle. Laatikkoon kerätyistä leluista syntynyt ylpeyden tunne on poissa salamana, kun puurolautanen tiputetaan lattialle ylösalaisin. Pieniä vastoinkäymisiä koetaan päivittäin, se on arkea. Ei ole perhettä jossa ei kaadella maitomukeja tai lioteta käsiä potassa. Ei ole päiviä jolloin jokin asia ei harmittaisi, muttei myöskään päiviä, jolloin lapsi ei saisi hymyilemään.



Vanhemmuus antaa paljon, se opettaa käsittelemään tunteita, hillitsemään vihaa ja nauttimaan joka hetkestä täysillä. On päiviä, jolloin on niin onnellinen, että voisi antaa päänsä pantiksi, ettei tätä tunnetta voi pilata mikään, kunnes äidin lautanen on pisin lattiaa ja piru irti. On myös päiviä, jolloin kaikki menee niin metsään kuin vain ikinä voi mennä. Perunakattila on tiskikoneessa ja kaapissa ei ole ainuttakaan valmisruokaa. Tekisi mieli kävellä ulos ovesta, niin kauas kuin pippurikasvaa, eikä palata koskaan. Yhdessä hetkessä päivä on pelastettu, lapsi keksii hauskan leikin, saan vastauksesi maailman suloisimman hymyn ja päätämme mennä päikkäreiden jälkeen kauppaan, ei tule maailmanloppua jos kerran vuodessa syödään lounasaikaan välipala.




Niin kauan kuin ongelmat pyörivät kaatuneiden lasien, tyhjän maitopurkin ja pesemättä jääneen pyykkikoneellisen ympärillä, voin sanoa olevani onnellinen. Niinäkin päivinä kun esiuhma iskee ja puuro palaa pohjaan. Sinä päivänä kun ongelmani alkavat pyöriä elämän ja kuoleman välillä, voin todella sanoa olevani surullinen. Sitä ennen vastaan kysyttäessä olevani onnellinen, juuri nyt, juuri tähän hetkiseen elämääni. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Totuus kiiltokuvien takana

Moni joka kirjoittaa itse, tietää varmasti saman tunteen, joka minulla on ollut jo reilun kuukauden. Mihinkään ei ole mitään sanottavaa ja jos joku aihe tupsahtaa päähän, ei saa paperille mitään. Aikani kuluksi selailin vanhoja postauksia ja blogini tilastoja. Yllätyksekseni suosituimpia eivät olleetkaan jutut meidän arjen onnistumisista ja ilon aiheista. Päinvastoin, luetuimpien tekstien joukkoon kuuluivat, oikeasti arjen makuiset, pienellä huumorilla varustetut, kitinät pohjaan palaneista perunoista. Siinä pohtiessani, millaisen kuvan itsestäni annan sosiaalisessa mediassa, se tuli, idea! Mitä somessa jaettavien, kliseisten kuvien takaa oikeasti löytyy?



Kunnon vaunulenkki, aurinkoisena pakkaspäivänä.

Totuus: Reilu kahden kilometrin lenkki, ihan liikaa vaatteita päällä ja perille päästyäni soitan miehen hakemaan. Kuvan oton jälkeen olen tasan kerran, kävellyt postilaatikkoja pidemmälle.



Melkein valmista, vaaleanpunaiset servietit ja turkoosit kupit, nätisti rivissä.

Totuus: Puoliinkaan kahvikupeista ei ollut saman sarjan tassia, jokaisessa mukissa on erilainen lusikka, panna cotat hyydyttämättä ja paniikki iskee kun toinen serviettipaketti on hukassa!



Ilona nauttii potkukelkkailemisesta ja äitikin pääsee kokemaan näitä talvipäivän huveja pitkästä aikaa.

Totuus: Tarkoitus oli harjoitella kävelemistä, työntämällä kelkkaa itse. Se ei kuitenkaan missään nimessä käynyt. Tyttö istumaan kyytiin ja kiertämään kilometrin lenkki. Pyörätie oli totta kai hiekoitettu. Viimeisen ylämäen työnsin väkipakolla ylös kun en enää jaksanut potkutella hiekassa. Ilonalla sentään oli hauskaa.



Niin kiva päivä ostoksilla, syömässä ja Hoplopissa. Tullaan varmasti toistekin.

Totuus: Päivä oli tosi kiva, sitä en voi kieltää. Kotiin lähtö ei ollut ihan yhtä kivaa. Täällä ei voinut missään nimessä syödä, ei varsinkaan purkkiruokaa, muttei myöskään maissinaksuja. Koti, sanan mainitseminen sai aikaan tiuskaisuja ja haalarin pukeminen aiheutti kunnon itkupotkuraivarit. Ei ainakaan kenellekään jäänyt epäselväksi, kuinka kiva paikka oli.



Ei niin kivat kurakelit. Onneksi saa pukea päälle söpöt kumisaappaat ja kurahaalarin.

Totuus: Ulos katsoessa näkyy pelkkä kosteudesta huurtunut ikkuna, ulkona ilmeisesti sataa. Mitä ihmettä pienemmälle puoliskolle puetaan päälle kun mittari näyttää kuitenkin nollaa? Kaikki laatikot alas vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä ja syksyinen kurahaalari esiin. Kumisaappaiden pukeminen, kesti valehtelematta viisitoista minuuttia. Toinen saapas jalkaan, toinen on jo lentänyt kauas pois. Loppujen lopuksi haalarin lahkeet ovat liian lyhyet. Neiti kitisee koko matkan postilaatikolle, ei muuta kuin takaisin sisälle.



Nopeasti muutaman kynttilän valaminen ennen saunaan menoa.

Totuus: Kynttilöiden valaminen ei ollutkaan mitään nopeaa puuhaa. Sauna on turhaan päällä monta tuntia. Kynttilämassaa lisätään ja lisätään kun koskaan en osaa laittaa kerralla tarpeeksi. Uuden massan sulatus kestää monta minuuttia. Yksi muovinen pikari sulaa massan kuumuudesta ja joulun punaisista kynttilöistä tulee pinkkejä.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Ensimmäiset syntymäpäivät

Meillä juhlittiin Ilonan ensimmäisiä syntymäpäiviä, viikko sitten sunnuntaina, samana päivänä kuin yksi vuosi tuli täyteen. Tähän väliin on mahtunut monta ajankohtaista postausta ja sellaisia, jotka on vaan pakko kirjoittaa ja jakaa, just nyt, siksi syntymäpäivä postaus on vähän jäänyt vaiheeseen. Tässä se nyt kuitenkin tulee, yhtenä kokonaisena pakettina. Juhlittiin syntymäpäiviä meillä kotona, lähisukulaisten kesken. Vieraita oli parisen kymmentä, isovanhemmat, kummit, isoisovanhemmat, tädit ja sedät. Teemana, meillä olivat vaaleanpunainen ja beesi, jotka näkyivät kattauksessa ja koristeluissa sekä Ilonan mekossa ja kutsukorteissa.

Taisin aloittaa synttäreiden suunnittelun jo lokakuussa. Onneksi, sillä se näkyi lopullisessa työssä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vaikka tein kaiken alusta loppuun itse, kului valmisteluihin vain neljän päivän päiväuniaika. 

Kattaus:
Kattaus tehtiin turkooseilla astioilla, joita olen kerännyt ja muutamia samaan sävyyn sopivia astioita lainattiin sukulaisilta. Turkoosiin oli yllättävän helppo yhdistää vaaleanpunaiset servietit ja pillit. Tarjoilupöytänä meillä oli seitsemän sortin kahvipöytä. Vaihtoehtoja olisi ollut niin paljon, että oli pakko karsia puolet pois. Silti tarjottavia jäi yli niin paljon, että pakastin pursuilee, joka suuntaan. Kahvipöydästä löytyi perinteinen voileipäkakku, kinkkupiiras ja mustaherukkajuustokakku. Täysin uusina juttuina kokeilin kakkutikkareita, panna cottaa, savulohipiiraita ja täytettyjä joulupipareita. Oman haasteensa leipomiseen toi kananmuna-allergiani, jonka vuoksi oikeastaan mitään ohjetta ei löytynyt sellaisenaan, vaan kaikki ovat omia sovelluksia ja useamman eri ohjeen yhdistelmiä. Kerrankin olin kuitenkin tyytyväinen kaikkeen tekemääni, niin ulkonäöllisesti kuin maultaankin.











Koristelu: 
Mitään suurempia koristeluja, en näin pienimuotoisiin synttäreihin kehdannut tehdä, mutta jotain pientä oli pakko väsertää. Joululahja-askartelun yhteydessä, valoin muutamaan pilttipurkkiin vaaleanpunaisia kynttilöitä. Sen lisäksi askartelin tekstiilipaperista ja juuttinarusta viirin, tarjoilupöydän ylle. Kennopaperista askartelin muutaman erikokoisen pallon kahvipöydälle. Ilonan huoneen koristeina toimivat aiemmin koristelemani pilttipurkit, jotka täytin koristehiekalla. Muun asunnon koristeista kävivät joulukoristeet ja -valot.





Lahjat:
Lahjoja ja kortteja saatiin taas paljon, vaikkei oltaisi tarvittu oikeastaan mitään. Vastahan joulu meni. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka Ilonaa muistivat hänen ensimmäisenä syntymäpäivänään. Löysin Ikeasta ihanaa paketointipaperia, Ilonan pakettiin ja samaan tyyliin askartelin kortin. Paketin sisään käärin puiset hedelmät, joiden avulla voi myöhemmin harjoitella veitsen käyttöä sekä Kuoman talvisaappaat. Niiden lisäksi Ilona sai paljon muitakin leluja, pari vaatetta ja astiaa, rahaa, ruusuja, lahjakortteja sekä käytännön juttuja, kuten wc-pöntönsupistaja ja pituusmitta. 




Pukeutuminen: 
Puimme Ilonan perinteisiin, valkoisiin Lindexin sukkahousuihin ja itse tekemääni mekkoon. Kankaat mekkoon löysin Eurokankaasta. Puuterinväristä pitsikangasta, kullanvärinen satiini ja vetoketju, mitään muuta ei tähän mekkoon tarvittu. Kaavat väsäsin itse kun kyseessä oli aika perinteisen mallinen mekko. Tähänkin olen ihan tyytyväinen vaikka muutaman kerran meinasinkin menettää hermoni, ompelukoneen toimintaan. 





sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vauvasta taaperoksi

Vauvavuosi kului niin nopeasti, ettei aina pysynyt itsekään perässä. Paljon jäi kuitenkin käteen. Ihania muistoja pienestä nyytistä, joka kasvoi niin nopeasti itse liikkuvaksi ja juttelevaksi, isoksi tytöksi. Jos ihminen jatkossakin oppisi niin paljon, joka vuosi, ei opittavaa varmaan riittäisi kuin muutamaksi vuodeksi. Kahden ihmisen sormet eivätkä edes varpaat riitä laskemaan kaikkia uusia asioita, joita vuodessa on oivallettu. Onneksi on olemassa kynää ja paperia sekä tämä nykyajan teknologia, jonka avulla voi kirjata kaiken ylös, jotta muistaisi vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin. 



Tammikuu: 4.1.2014 kello 3.23 syntyi meidän perheeseen maailman ihanin pieni prinsessa. Heti sektion oltua ohi, kiidätettiin meidän vastasyntynyt teho-osastolle, keuhkokuume epäiltynä. Painoa neidillä oli syntyessään 3455 grammaa, mutta syntymäpituus jäi siinä kiireessä mittaamatta. Apgar-pisteitä kertyi 7/8. Samana iltana näin ensimmäistä kertaa pikkuisen, keltaisen peiton sisällä nukkuvan nyytin, joka oli kiinni pienissä letkuissa. Kuudes päivä, keuhkokuume epäily todettiin turhaksi ja pikkuinen pääsi kanssani synnyttäneiden osastolle. Samana iltana lopetettiin antibiootit ja jo kahdeksas päivä imetys sujui niin hyvin, että pääsimme lähtemään kotiin. Lähtöpainona 3480 grammaa. Kotiuduttuamme oppi tyttö nopeasti oikeaan unirytmiin. Hän söi hyvin ja kasvoi reippaasti. Ensimmäisellä neuvolla käynnillä, kahden viikon iässä, painoa oli jo 3730 grammaa ja pituutta 52,3 senttiä. Noin kolmen viikon ikäisenä neiti alkoi nostella päätään ja kannatteli sitä itse jo muutaman päivän yli kuukauden ikäisenä.



Helmikuu: Kuukauden vanhana neiti vastaili vanhempien hymyyn omallaan ja alkoi jokellella hoitoalustan vieressä istuvalle nallelle. Samoihin aikoihin hän alkoi seurata katseellaan, sängyn yllä pyörivää apinamobilea. Puolentoista kuukauden ikäisenä neitokainen nosti hartiansakin ylös lattiasta ja alkoi tutkailla ympärillä olevia leluja ja värejä. Reilun kuukauden ikäisenä painoa oli kertynyt 4910 grammaa ja pituutta 57,4 senttiä. 



Maaliskuu: 2.3. vietettiin tyttäremme ristiäisiä, joissa hän sai nimen Ilona Kristiina. Maaliskuu vietettiin rauhallisissa merkeissä eikä mitään kovin merkittävää ehditty tässä kuussa oppia. Painoa oli kertynyt 5285 grammaa ja pituutta 57,8 senttiä. 



Huhtikuu: Huhtikuun alussa aloitimme vauvauinnin, josta Ilona nautti heti täysillä. Samoihin aikoihin hän alkoi ojennella käsiään esineitä kohti, ja jo parin viikon päästä tarttui esineisiin yhdellä kädellä. Loppukuussa käännyttiin ensimmäistä kertaa kyljelleen. Painoa oli jo 6220 grammaa ja pituutta 61 senttiä.



Toukokuu: Toukokuu lähti käyntiin vatsalleen kääntymisellä. Selällään makoillessa kohotettiin pää ja hartiat ylös. Kiinteiden maistelu aloitettiin perunalla ja pian ruokavalioon lisättiin banaania ja maissia. Painoa nelikuiselle oli kertynyt 7375 grammaa ja pituutta 64,7 senttiä. 



Kesäkuu: Viiden kuukauden ikäisenä alkoi muiden matkiminen. Äänivarastoon kuului kielen päristely sekä naksuttelu ja käsillä alettiin koputella pöytää. Loppukuussa noustiin konttausasentoon, muttei vielä päästy eteenpäin, ainoastaan taaksepäin itseään työntämällä. Painoa neidillä oli 7660 grammaa ja pituutta 66,5 senttiä.



Heinäkuu: Puolivuotismitat näyttivät 8035 grammaa ja 74 senttiä. Heinäkuussa meillä opittiin istumaan tuettuna, asettelemaan jalkoja kainaloista kannateltaessa, ja tarttumaan esineisiin pinsettiotteella. Matkiminen oli hitti juttu myös tässä kuussa, näytettiin kieltä, pudisteltiin päätä ja tekoyskittiin vanhempien perässä. Sen jälkeen otettiinkin reilusti takapakkia kehityksessä, isin lähtiessä armeijan harmaisiin. Tästä lähtien unirytmi on ollut koko ajan, enemmän tai vähemmän sekaisin. 



Elokuu: Elokuun alku oli oppimisen suhteen hiljaisempaa, kunnes puolivälissä kuukautta lausuttiin ensimmäinen sana, isi. Melko pian sen jälkeen alettiin kieriä ympäriinsä ja sitten vihdoin lähdettiin konttaamaan. Konttaamaan opittua, oli suunta heti ylöspäin ja seisomaan noustiin jokaista tukea vasten. Tässä kuussa myös puheen ymmärrys alkoi kehittyä huomattavasti.



Syyskuu: Kahdeksas kuukausi lähti käyntiin uusilla sanoilla äiti ja nam, lieneekö jälkimmäinen johtunut siitä, että samassa kuussa aloitettiin osittainen sormiruokailu. Elokuussa tehtiin vihdoin ja viimein ensimmäinen hammas ja lähdettiin kävelemään tukea vasten. Käsien motoriset taidotkin alkoivat kehittyä kun ei enää tarvinnut harjoitella liikkumista. Opittiin esineiden osoittelu, taputtaminen ja heiluttaminen. Syyskuun aikana luonne muuttui kaikista eniten omanlaisekseen. Neidistä löytyikin yhtäkkiä temperamenttia ja omaa tahtoa, mutta myös hellyydenkipeyttä. Syyskuun mitat 8570 grammaa ja 72,1 senttiä.



Lokakuu: Lokakuussa opittiin kauan odotettu taito, istuminen ilman tukea. Käveleminen puita pitkin sujui jo taidokkaasti ja sen rinnalle keksittiin uusi etenemiskeino, polvikävely. Uusia sanoja keksittiin melko monta, amppu (lamppu), taulu, vauva, pappa ja iki (Piki-haukku). Hampaita tehtiin kolme kappaletta. 



Marraskuu: Marraskuu mentiin vähän hiljaisemmalla tahdilla. Yksitoistakuinen Ilona oli lisännyt sanavarastoonsa sanat pupu, nalle ja tissi. Monia muitakin sanoja toisteltiin jo aikuisten perässä. Tässä kuussa saatiin suuhun kaksi hammasta ja alettiin maistella hapanmaitotuotteita.



Joulukuu: Joulukuun aikana alettiin muodostaa kahden sanojen yhdistelmiä kuten älä ota, hei isi ja äiti tissii. Niiden lisäksi jäivät sanavarastoon sanat että (vettä), muki, nääkä (nälkä), kakka ja aito (maito). Tässäkin kuussa saatiin kaksi hammasta lisää ja kahdeksalla hampaalla saatiin suusta alas jo jotain muutakin kuin soseita. Sen lisäksi testailtiin keitettyä maitoa. Yksivuotias neiti on siis jo hyvin kehittynyt tyttönen, joka osaa leikkiä erilaisilla leluilla, höpöttelee ja liikkuu eteenpäin. 



Kaikki vauvavuoden kuukausikoosteet löytyvät alapalkissa olevan tunnisteen, kehitys, alta.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Koska mennään taas Hoplopiin?

Tiedättekö sen tunteen kun on ikionnellinen ja tuntuu ettei tätä fiilistä voi pilata mikään? Minä tiedän. Torstaipäivä oli ihan mahtava. Oltiin jo pidemmän aikaa suunniteltu, yksivuotissynttäreiden jälkeen lähtevämme alennusmyynteihin. Minun ja Ilonan kaapista ei puuttunut oikeastaan mitään, mutta Jonilla tuntui olevan kova tarve saada jotain uutta. Sopivasti saatiinkin joululahjaksi lahjakortit. Alkuviikolla päädyttiin valitsemaan, shoppailukohteeksi Skanssi. En oikeastaan tiedä miksi, ehkä siksi, että sinne on helppo ajaa, siellä on helppo liikkua lapsen kanssa ja lastenvaateliikkeitä on huomattavasti enemmän kuin Hansassa tai Myllyssä. Jossain vaiheessa päässäni alkoi kyteä ajatus myös Hoplopista, jonne ei olisi pitkä matka Skanssista.


Päästiin torstaina ajoissa liikkeelle ja päivä Skanssissa meni kivasti. Joni löysi tarvitsemansa ja minulle ja Ilonallekin jäi muutama kassi käteen. Käytiin ekaa kertaa syömässä Subwayssa ja nautittiin kauppojen kiertelemisestä kerrankin kunnolla eikä hätäilty. Kolmen aikaan jalat olivat kuitenkin niin puhki, että meinasin hylätä ajatuksen Hoplopista. Epäilin josko siellä olisi mitään noin pienelle enkä itse viihtyisi istuen pallomeren reunalla. Onneksi päätimme kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja suuntasimme kohti Kaarinaa. 


Ilona innostui paikasta heti. Pienille suunnattu pallomeri ja keinuhepat eivä olleet mitään, mutta kun pääsi pomppulinnaan tai isompien lasten puolelle, oli ilo ylimmillään. Niin paljon portaita kiivettävänä, liukumäkiä laskettavana ja tunneleita ryömittävänä. Ilona meni intoa täynnä paikasta toiseen ja me vanhemmat taidettiin mennä melkein yhtä innoissaan perässä. Äitiä ja isiä ei olisi millään malttanut odottaa ja jos neitiä yritti auttaa ylös korkeampia portaita, sai vastaukseksi vain tuhinaa, joka kertoi, että minä itse! Välillä ei olisi millään malttanut syödä ja kotiin lähtiessä saatiin aikaan kunnon raivarit. Jo kysyessä lähdettäisiinkö kotiin, alkoi neiti kiljua eitä siihen malliin, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi. Väsy kuitenkin voitti ja koti matka meni rauhallisissa merkeissä kun pieni touhottaja nukahti heti auton lähtiessä liikkeelle ja nukkui lähes puolentoista tunnin ajomatkan kotiin.


Niin onnellisia oltiin me kaikki onnistuneesta reissusta, että varmasti mennään toistekin. Joni kysyi jo eilen, koska otetaan uusiksi ja saman kysymyksen olisin voinut itsekin heittää ilmoille. Kuinka onnellinen voikaan olla oman lapsensa riemusta? Suosittelen hyvin mielin Hoplopia muillekin. Menoa ei haittaa vaikka ei vielä kävellä osaisikaan, kunhan eteenpäin pääsee. Oletteko te käyneet Hoplopissa tai muissa sisäleikkipuistoissa? Mitä teidän lapset tykkäsivät?



perjantai 9. tammikuuta 2015

Yksivuotisneuvola

Saatiin kuin saatiinkiin lopulta aika yksivuotisneuvolaan, jopa yllättävän pian. Tänään käytiin ottamassa mittoja ja pari piikkiäkin annettiin. Jatkettiin melko samalla linjalla kuin aiemminkin. Pituutta oli tullut muutama sentti ja paino oli muutaman gramman laskenut. Neuvolakorttiin saatiin tällaiset tulokset:


12kk (10kk)
Paino: 8905g (8995g)
Pituus: 76,3cm (74cm)
Päänympärys: 45,2cm (44,5cm)

Konttaa, kävelee polviseisonnassa. Istuu.
Iloinen menijä. Kovasti höpöttää, selviä sanoja <10. 
Hoikistunut -> kiinteiden lisäys + öljylisä.

Painon laskusta ei vielä oltu huolissaan, ottaen huomioon joulukuun, jolloin ruuaksi ei kelvannut muu kuin puuro. Nyt kun on muutama viikko syöty paremmin, voi paino olla jo nousussa. Kuukauden päästä kun mennään vielä ottamaan MPR-rokote, tarkastetaan samalla myös paino ja hemoglobiini. Jos ruokaöljyn lisääminen puuroon, ei ole siihen mennessä vaikuttanut, mietitään vasta sitten täytyykö jotain muuta tehdä. Onneksi kaikki oli muuten tosi hyvin. Pituutta oli tullut sopivasti ja Ilona on kehittynyt ikäisekseen reippaasti. Neuvolantäti epäili, että ennen kahtavuotta, puhellaan meillä jo ihan kunnolla.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Teiniäidit suurennuslasin alla

Jälleen kerran Facebookia selatessani osui silmääni, nuoriin äiteihin kohdistuva syytös. "Suuri osa nuorten äitien lapsista syö mielialalääkkeitä", huusi otsikko, iskien suoraan vyön alle. Myöhemmin kyseistä tekstiä etsiessäni, ei se enää osunut silmiini, mutta vastaan tuli toinen, toistaan inhottavampia uutisia. Nuoret äidit käyttävät aiempaa enemmän päihteitä, Masentuneet nuoret äidit, Nuoret äidit tupakoivat muita äitejä enemmän, Nuoret äidit lytätään neuvolassa.. En voi väittää etteivätkö nämä tutkimukset pitäisi paikkaansa, mutta miksi ne ovat jatkuvasti esillä? Nuoria äitejä syytellään, mollataan ja vähätellään, ehkä juuri näiden otsikoiden vuoksi. Samoin tehdään mediassa, joka on yksi suurimpia vaikuttajia, ihmisten mielipiteisiin. Missä viipyvät otsikot, joissa kehutaan teiniäitejä ja tehdään vanhemmista äideistä vastaavia tutkimuksia?



Tiedän itseäni kaksikymmentä vuotta vanhempiakin äitejä jotka tupakoivat raskaus- ja imetysaikana. Sekään ei ole oikein, silti syytökset kohdistuvat lähes poikkeuksetta nuoriin. Jokaiseen neuvola käyntiin kuuluvat kysymykset siitä miten pärjätään, onko tarpeeksi rahaa ja kai lapsi saa riittävästi ruokaa ja vaatteita. En usko, että ne ovat mitään rutiinikysymyksiä. Jo äitiysneuvolan sijainen huokui inhoa vatsaani kohtaan. Ilme kertoi, ettei hän aikonut uskoa mitään mitä sanoin. Onneksi näinkin pienellä paikkakunnalla suurin osa ihmisistä on suvaitsevaisia. Saattaisi olettaa, että vauvakerhoissa vastassa on "parempien äitien" piiri, joka katsoo meitä nuoria alaspäin. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Ikinä en ole suoranaisesti kuullut pahaa sanottavaa tilanteestamme. Lenkkeillessä vanhat naiset katsovat alta kulmain ja miespuoliset kaverit epäilevät minun valehtelevan kun sanon nauttivani tästä elämäntilanteesta. 



Jos otsikko, jolla tämä postaus lähti liikkeelle, pitäisi paikkaansa, suurin osa maamme vanhuksista käyttäisi mielialalääkkeitä. Vielä sata vuotta sitten oli täysin normaalia saada ensimmäinen lapsensa kuusitoistavuotiaana. Milloin siitä tuli yli kolmekymppisten yksinoikeus? Kukaan ei ole valmis vanhemmaksi ennen kuin vanhemmuuden kokee. Ei kuusitoistavuotias eikä nelikymppinen. Kyse on jostain paljon suuremmasta. Elämäntilanteesta, menneisyydestä, omasta terveydestä ja ympärillä olevista läheisistä. Toivon, että vielä jonain päivänä kuka tahansa voi saada lapsia, ilman syytöksiä tai epäluuloja. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...