perjantai 18. syyskuuta 2015

Minä sydän syksy

Mulla ei oikein oo mitään lempivuodenaikaa, kaikki on omalla tavallaan kivoja ja kaikissa on myös huonot puolensa. Vaikka kesää usein odottaa eniten, on syksyn saapuminen tuntunut ainakin tänä vuonna tosi hitaalta. Nyt kun lämpimiä päiviä on ollut, en ole enää osannut nauttia kun katse on jo niin pitkällä syksyssä. Mun onneksi pari päivää on ollut jo sateisia ja muutenkin syksyisiä. Kyllä se sieltä tulee.

- Kirpeät aamut herättää paremmin kuin mikään muu ja luo koko päivään ihan erilaista tempoa. Ihana astua ulos kun pieni tuuli puhaltaa kasvoihin ja vettä tihkuttaa. Meillä on ainakin sekä kotona että töissä niin kuuma, että tekee tosi hyvää kesken päivän käydä vaikka viemässä roskat.



- Neuleet tekee pukeutumisestakin ihanan syksyistä. Vaikka tänä vuonna olisi melkein koko kesän voinut käyttää ohuempia villapaitoja, tulee ne kaivettua esiin vasta syksyllä. Eivätkä pelkät villatakit ja -paidat riitä mihinkään. Mä oon aina syksyn tullen hulluna villasukkiin, paksuihin huiveihin, säärystimiin, pipoihin, tossuihin ja kaikkeen pehmeään.

-  Syksy tuo pukeutumiseen myös murretut värit, jotka sopii mulle paljon paremmin kuin kesän pastellisävyt. Vaikka muutenkin käyttää enemmän vahvoja värejä, huomaa vaatehuoneessa esille nousevan viininpunaiset, sinapinkeltaiset ja khakinvihreät, jotka ei kesällä niin nappaa.



- Kynttilät tuo pimeisiin syysiltoihin ihanan tunnelman. Meillä poltetaan kynttilöitä sekä sisällä, että ulkona läpi talven. Siihen kun yhdistää vielä lämpimän viltin, kuuman kaakaon ja hyvän leffan, ei voi muuta toivoa.

- Syksy on uuden alku, etenkin tänä vuonna, mutta ihan yleisestikin sellaista aikaa kun innostuu kaikesta uudesta, tekee lupauksia ja suunnitelmia.



- Oon tykännyt sadepäivistä niin kauan kuin muistan. Lasin takana sateen ropinan kuuntelu on kuin terapiaa. Ja kyllä me mennään ulos oli sää mikä tahansa. Välillä on hyvä taantua taaperon tasolle ja mennä mukaan hyppimään vesilätäkköihin.

- Rakastan värejä ihan kaikessa ja syksyn myötä ne pääsevät myös luontoon. Mikään ei tee sen kauniimpaa maisemaa kuin ruskan väreissä loistavat puut ja niiden takana laskeva punainen aurinko.




lauantai 12. syyskuuta 2015

Miten perhepäivähoito on lähtenyt rullaamaan?

Niin kuin vähän arvelinkin, työssäoppimisen ja päivähoidon aloitus on syönyt kaiken ajan ja energian. Blogi on jäänyt ihan hunningolle, mutta ehkä se tästä. Mulla olis pää täynnä ideoita, mutta tuntuu, että kaikki vähäinenkin aika menee kodin ylläpitoon. Lähdetään nyt ainakin liikkeelle Ilonan kuulumisilla.

Neiti on ottanut päivähoidon aloituksen yllättävän hyvin. Ekana hoitopäivänä hän jäi itkemään mun perään ja mä vähän jopa säikähdin, koska Ilona on aiemmin jäänyt helposti ihan mihin tahansa. Itkua oli kestänyt 20 minuuttia ja aamupäivä oli mennyt pienellä kiukuttelulla, syömättömyydellä ja nukkumattomuudella. Mutta kun iltapäivällä menin hakemaan, kävi neiti sanomassa heipat ja juoksi takaisin leikkeihin.



Ensimmäisen aamun jälkeen arki on lähtenyt jo paljon paremmin käyntiin. Ilona on reippaasti aamulla lähdössä hoitoon ja jääkin melko helposti, pienen lahkeessa roikkumisen jälkeen muiden mukaan. Viikonlopun jälkeen tirautettiin taas pari kyyneltä, mutta harmi unohtui jo ennen kuin sain ovea kunnolla kiinni. Päivätkin menee kuulemma ihan mallikkaasti, Ilona syö enemmän kuin neljävuotiaat ja nukahtaa ITSEKSEEN alle minuutissa. Hän on löytänyt seuraa, itseään puolivuotta vanhemmasta tytöstä. Kotiin hakiessa löydän heidät leikkimästä milloin mitäkin, laittamasta ruokaa, silittämästä kissoja tai kulkemassa ympäri taloa pienet käsilaukut olalla. Aika erottamaton parivaljakko jo nyt. 



Paljon jutellaan iltaisin, mitä hoidossa on touhuttu ja Ilona selittää niin kovin, että multa menee puolet yli ymmärryksen. Jutellaan hoitotädistä ja tyttökaverista ihan nimillä ja eläimet ovat selvästi yksi päivän kohokohtia. Isompien seura on kehittänyt näinkin lyhyessä ajassa jonkin verran. Kaikki haarukalla syötävä ruoka syödään haarukalla ja pottailu on ottanut huiman harppauksen, varsinkin aamuisin. Leikit on paljon tarkoituksellisempia ja puheen joukkoon eksyy yhä useammin ja useammin, parin kolmen sanan lauseita. Valitettavasti myös ikävät temput ovat tarttuneet mieleen. Meillä heitellään nykyään jatkuvasti leluja, kiviä ja hiekkaa. Sen lisäksi Ilona on keksinyt, että maidot ja mehut voi sylkäistä suusta lattialle ja jatkuvasti ympäri taloa kuuluu huuto "vettä lattiiaa" kun neiti on itse hakenut mukinsa jääkaapista.. Puhe on ottanut vähän takapakkia, vaikka lauseita tulee useammin, on yksittäisten sanojen käyttö jäänyt paljon vähemmälle ja sen tilalle on palannut vauvamainen lässytys. Ensimmäinen flunssakin saatiin mukaamme tiistaina, onneksi se osui Jonin vapaapäiviin, jolloin ei muutenkaan olisi hoitopäiviä ollut. Aika helpolla taidettiin vielä sen suhteen päästä, sillä yskää ja nuhaa kesti pari päivää eikä kuumetta noussut ollenkaan.



Kaikin puolin ollaan päästy tosi helpolla, jos suurin huolenaihe on se, ettei neiti malta lähteä kotiin, voi kyllä huokaista helpotuksesta. Oon niin onnellinen, että Ilona pääsi perhepäivähoitajalle, pieneen neljän hengen ryhmään, jossa kaikille riittää tarpeeksi huomiota ja sitä Ilona pienimpänä näyttää hyvin saavan isommilta kavereiltakin. Kaikin puolin hyvä paikka, jossa on isot tilat ja piha ja meidän eläinrakkaan onneksi kissoja, kanoja ja koirapentu. Nyt kun Ilona ei ole neljään päivään ollut hoidossa, odottaa hän jo näkevänsä haukun ja Minni-kisun tai Mimmin niin kuin hän itse sanoo.






perjantai 4. syyskuuta 2015

Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan

Päätin jossain vaiheessa, etten ota blogin puolella kantaa Suomea pyörittäneeseen maahanmuuttokeskusteluun, kun joka tuutista sai jo lukea mielipiteitä laidasta laitaan. Mutta mun on pakko! Mua suututtaa, kiukuttaa, itkettää ja hävettää kuinka täällä puhutaan ihmishengistä. Ymmärrän, että vieras asia herättää epäilystä, pelkoa ja mielipiteitä. Maahanmuuttopolitiikka saakin herättää, mutten ymmärrä miten kukaan voi edes kyseenalaistaa toisten ihmisten avuntarvetta. Oon itsekin toki tietoinen, ettei me voida majoittaa Suomeen kaikkia maailman pakolaisia, ei edes pientä osaa, mutta jos pystyy auttamaan edes yhtä ihmistä, oli se sitten suomalainen tai ulkomaalainen, miksi ihmeessä sitä ei tekisi? Valitettavasti niitäkin ihmisiä löytyy, jotka ajattelevat toisen auttamisen olevan itseltä pois ja mieluusti vielä potkivat lisää päähän. 

Totta kai maahanmuuttajienkin mukaan mahtuu mätämunia, joita on ihan yhtälailla meissä suomalaisissa. Useimmiten vain kaikki negatiivinen nostetaan otsikkoihin kun tekijä on ulkomaalaistaustainen mies. Suurin osa on kuitenkin ihan sivistyneitä ihmisiä, jotka tekevät työtä ja elävät kaikin puolin samankaltaista elämää kuin me suomalaisetkin. Monen suomalaisen käytös vaan saattaa vaikeuttaa tänne kotiutumista huomattavasti. Ei mikään ihme, jos heillä ei ole meistä hyvää sanottavaa, kun ovat itse saaneet samanlaisen vastaanoton tänne tultuaan.

Se mikä mua eniten näissä keskusteluissa pistää silmään, on se kuinka moni syyllistää, miten maahanmuuttajat eivät ole oikeita pakolaisia, koska heillä on uusimmat älypuhelimet ja merkkivaatteet. Kuinkakohan moni edes tietää mitä he pakenevat? Eiväthän he maastaan köyhyyden takia lähde, tavoittelemaan mainetta ja mammonaa, niin kuin moni tuntuu olettavan. Ei kukaan halua vapaaehtoisesti jättää kotia ja perhettään ja lähteä yksin tuiki tuntemattomaan, muutaman prosentin mahdollisuudella selvitä hengissä. He pakenevat sotaa, takuu varmaa kuolemaa. Suurin osa heistä, joilla on varaa paeta ovat korkeasti koulutettuja, työssäkäyviä ihmisiä, joilla on ihan itse varaa ostaa omat älypuhelimensa. Ja he tarvitsevat rahallista ja materialistista apua, koska eivät ole paetessaan voineet ottaa mukaansa muuta kuin sen mitä heillä on yllään, siis yhdet vaatteet ja puhelimen. Mikä tässä ei mene monen suomalaisen jakeluun?

Toinen asia johon olen kiinnittänyt huomiota, on ajatus siitä, että ensin oman maan asiat kuntoon ja vasta sitten autetaan muita. Ihan älytön ajatusmaailma, meidän maan ongelmat eivät ole millään tavalla verrattavissa sotaa kärsivien maiden ongelmiin. Jos meillä Suomessa esim. vanhuksille ei ole tarjolla riittävästi hoitoa, voitte vain kuvitella millaista se on tällä hetkellä esim. Syyriassa. Siihen vielä lisäksi se, että oma koti on pommitettu, läheiset kuolleet ja oman henkensä puolesta saa pelätä koko ajan. Kyllä tuntuu taas omat murheet naurettavan pieniltä. 

"Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.", on jo ala-asteella takaraivooni juurtunut lause. Ihan liian moni ei ole sitäkään ottanut onkeensa, eikä näe omaa napaansa pidemmälle, saati osaa asettua toisen asemaan. Mitäs sitten sanotaan, kun me ollaan sodan alla ja muut maat lyövät luukut kiinni? Onko siinä vaiheessa ihan ok sanoa, että sieltä ne suomalaiset raiskaajat pyrkii tänne rahan perässä kun kotimaassakin on kaikki ihan helvetin hyvin, mitä nyt puolet maasta pommitettu matalaksi. Kyllä ne siellä pärjää ja jos ei pärjää niin mitäpä se meille kuuluu. Niin Ruotsi kuin Yhdysvallatkin ovat vielä ihan muutama vuosikymmen sitten ottaneet vastaan suomalaisia pakolaisia. Tosi monen taitaa olla vaikea muistaa sitä. 





tiistai 1. syyskuuta 2015

Napapaitamutsi

Jep, luitte oikein. Minä olen se äiti, joka voi hyvällä omalla tunnolla vetäistä päälleen niin napapaidan, minihameen kuin vartalonmyötäiset housutkin. (En sentään kaikkia samaan aikaan.) Kehtaan jopa lykätä rattaita siinä asussa ja sekös vasta onkin ihmeellistä. Varsinkin vanhemmat ihmiset katsovat pitkään, huokailevat ja pudistelevat päätään. Enkä kyllä ymmärrä miksi. Se että olen äiti, ei kai tarkoita sitä, että pitäisi uusia koko vaatekaappi ja täyttää se tuulipuvuilla ja poolopaidoilla. Vaikka moni asia äitiyden myötä muuttuukin, en näe mitään syytä miksi mun pitäisi ulkoisesti muuttua. En voi, enkä halua itseäni pakottaa pitämään sellaisista asioista joista en ole ennen äitiyttäkään pitänyt. Ei se tee minusta tai kenestäkään muusta sen huonompaa äiti, jos haluaa näyttää hyvältä, toteuttaa itseään ja pukeutua säähän sopivasti. Musta on tosi tärkeää, että lapsi oppii jo pienenä arvostamaan itseään, se on vahva pohja itsevarmalle aikuiselle. Jos vanhemmat ei uskalla olla omia itsejään, tuskin uskaltaa lapsikaan. Tosi paljon muutenkin näkee juttuja joissa ihmisiä arvostellaan ulkonäön ja pukeutumisen mukaan. Jatkuvasti näkee kuinka mustaan ja niitteihin pukeutunut ihminen on pelkän ulkonäön perusteella paha tai kuinka poika ei saa haluamaansa paitaa, koska se on vaaleanpunainen, eli tyttöjen. Ihan käsittämätöntä, että tällaista on vielä 2010-luvulla. Rasismi ja sukupuolineutraalius ulkomaalaisia ja saman sukupuolisten liittoja kohtaan on koko ajan pinnalla, mutta harva huomaa, että sitä on ihan meidän supisuomalaisten, jopa lapsien keskuudessa, vähintään yhtä paljon.

Lähtipäs mulla taas jutut lapasesta, ihan ohi aiheen. Pointtina piti olla se, että mä pukeudun hyvän maun rajoissa just niin kuin haluan, sanoi kuka tahansa, ihan mitä tahansa. Vaikka asu onkin lapsivapaan päivän asu, en näe mitään syytä miksi en samassa asussa voisi lähteä lapsenkin kanssa shoppailemaan. 



Bleiseri H&M (kirppislöytö) / Napapaita H&M / Housut Miss Anna (Veljekset Keskinen) 

Aurinkolasit Bijou Brigitte / Korvakorut Uhana Design / Kengät X-Girl (POPO Shoes)








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...