sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Viimeistä viedään

Työttömyys vetelee viimeisiään ja aamulla on edessä, paluu vanhaan työpaikkaan. Kuusi viikkoa huiteli ihan hirveen nopeaan ja tuntui, että kaikki oleellinen jäi tekemättä. Mutta ehtiihän sitä, pääasia, että voin kerrankin sanoa täysillä nauttineeni tästä "lomasta". Ollaan ehditty viettää Ilonan kanssa yhteistä aikaa enemmän kuin kuukausiin ja Jonin loma osui juuri oikeaan kohtaan. 

Perheen kanssa vietetyn ajan lisäksi, lomamatka Ruotsiin ahmaisi ison osan lomasta, mutta ehdittiin me muutakin puuhailla. Suurin osa ajasta käytettiin takapihalla, ihan vain nauttien auringosta ja lämmöstä, mutta paljon saatiin aikaiseksikin. Kasvimaa on laajennettu, marjapensaat istutettu, terassi lakattu ja pihakalusteet maalattu. Kesäkukat istutettu, piha haravoitu ja harjattu, suihkulähde ja pieni lampi rakennettu sekä kukkamaat kaivettu esiin ja täytetty kukilla. Ihan hurjan paljon tekemistä siihen nähden, että ollaan kaiken tämän lisäksi kierretty sukulaisia oikein urakalla, shoppailtu muutamaan otteeseen, nähty kavereita, käyty uimassa ja torilla sekä polkupyöräilty ja valokuvattu paaaljon! Huhhuh, aika paljon puoleentoista kuukauteen.


Nyt voi hyvällä omalla tunnolla töiden jälkeen vaan istahtaa alas. Mua vähän hirvittää, että työ ja arki kaksin Ilonan kanssa vie kaikki voimat ja blogi jää taas hunningolle. Lupaan yrittää parhaani, mutta älkää ihmetelkö, jos postaustahti hidastuu.

Ihanaa alkavaa viikkoa!


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Wasalinella Uumajaan

Meidän kesäloma starttasi neljän tunnin automatkalla Vaasaan, jossa meitä vastassa oli vesisade ja lähes koko leirintäalueen täyttävät lätäköt. Onneksi eka päivä jäi loman ainoaksi sadepäiväksi. Me ei oltu sokerista vaan käytiin nopeasti ruokaostoksilla ja jäätiin ulos keinumaan ja laskemaan liukumäkeä, säätä uhaten.


Varattiin etukäteen Itämeren ylitys Wasalinelta, joka lähtee Vaasan satamasta ja kuskaa Uumajaan, noin viidessä tunnissa. Laiva oli melko pieni, mutta tunnelma oli samanlainen kuin isommilla risteilyaluksilla. Pieni myymälä tarjoili kaikkea merkkivaatteista, hajuvesiin, alkoholeihin ja matkamuistoihin. Meidän matkaan tarttui yksi palapeliksi tehty Taalainmaan hevonen. Ulkokansi tarjoili hienot maisemat koko matkan ajan ja pieni tanssiravintola livemusiikin ja juotavat. Keskeltä laivaa löytyi istumapaikkoja, pelinurkkaus sekä leikkihuone, jossa suurin osa meidän matkasta kului. Vatsan täyteen sai joko kahvilan tarjottavilla, a la carte ravintolassa tai meidän valitsemassamme saaristolaispöydässä. Saaristolaispöytä vastasi aika pitkälti muiden risteilylaivojen buffetpöytää, toki pienemmässä muodossa. Kalaruoka oli suuressa roolissa, mutta sen kaveriksi löytyi myös paljon erilaisia lihoja, salaatteja ja perunoita. Jälkiruoka pöytä tarjoili jäätelöä, hedelmiä, leivoksia ja juustoja. Näin allergisen ja lapsiperheen näkökulmasta kaikki oli otettu huomioon, sitä saa sanoa harvassa paikassa.




Meidän matka sujui nopeasti, syöden, pallomeressä touhuten ja paikkoja kierrellen. Neiti nukkui päiväunet rattaissaan, jonka vuoksi me ei edes varattu hyttipaikkaa, vaikka niitäkin tarjolla oli. Ilonan kanssa on ihan hirveän helppo matkustaa. Hän nukkuu päikkäreitään ihan sikeästi, vaikka livemusiikki soi lähes korvan juuressa ja hereillä ollessaan tutkii rohkeasti paikkoja. Kävipä hän tutustumassa muutaman tiskin taaksekin ja jäi juttelemaan jokaiselle vastaantulijalle, rusetti päässään keikkuen. Hymy oli laivamatkan herkässä jokaisella, ja uutta ihmeteltävää oli sen verran, ettei meidän aikuisten tarvinnut edes hermoja kiristellä yhden vilkkaan uhmiksen kanssa. 





perjantai 10. kesäkuuta 2016

Miksi minä bloggaan?

Blogista on parissa vuodessa kasvanut iso osa elämääni. Siitä on tullut paikka jonne voin purkaa ilot ja surut ja tallettaa muistot niin arjesta kuin juhlasta. Olen kirjoittanut blogia alusta saakka itseäni varten, juuri yllämainituista syistä. Minulle riittää se, että saan kevennettyä omaa mieltäni, mutta melkein yhtä hienoa on, että ruudun toiselle puolelle on löytänyt tiensä ihmisiä, jotka jakavat saman elämäntilanteen, yhteiset kiinnostuksen kohteet tai jotka ovat muuten vain kiinnostuneet raottamaan ovea meidän maailmaan.

On enemmän kuin hienoa, että tänne on löytänyt tiensä joukko ihmisiä, jotka jaksavat kommentoida postauksesta toiseen. Piristätte päivää valtavasti, kun jaksatte pysyä mukana, vaikka välillä on ollut kuukausienkin taukoja. Ihan mieletöntä, että teitä on kaikkien seurantakanavien kautta yhteenlaskettuna jo lähemmäs sata!



Iso kiitos kaikille teille! Te olette olemassaolollanne kannustaneet jatkamaan kirjoittamista silloin kun ei ole enää ollut varma haluaako jatkaa. Blogi on saanut välillä aikaan enemmän harmaita hiuksia, stressiä ja pettymyksiä kuin sitä hyvää fiilistä, jonka takia kirjoitan. Onneksi tässä hommassa on itsellä vapaat kädet ja pakko ei ole kirjoittaa silloin kun ei siltä tunnu. Haluan tehdä jokaisen postauksen täysillä, eikä sinne päin. Se vaatii ihan valtavasti aikaa. Moni ei ehkä ihan ymmärrä kuinka monia tunteja saattaa yhteen muutaman kappaleen postaukseen kulua, mukaan lukien valokuvauksen, kuvien muokkauksen, kirjoittamisen ja tarkistamisen sekä valmiin postauksen linkittelyn eri somekanaviin. 

Onneksi olen oppinut vähän joustamaan pakkomielteisestä suorittamisesta ja ottamaan aikaa blogille. Sillä tämä on ehdottomasti sen arvoista. Harrastus, joka keventää mieltä, jonka avulla pääsee tuottamaan tekstiä ja joka innostaa entistä enemmän toiseen harrastukseen, valokuvaamiseen. Ja pakko myöntää, että kyllähän sitä salaa haaveilee kasvavista kävijämääristä ja blogiportaaleista. Ehkä jonain päivänä.. Tai ainakin AINA saa haaveilla!



torstai 9. kesäkuuta 2016

Kotona jälleen!

Niiin paljon kerrottavaa, etten tiedä yhtään mistä aloittaisin. Palattiin maanantaina kotiin kesälomalta ja alkuviikon ajan on saanut tyhjentää laukkuja, pestä pyykkiä ja järjestää valokuvia. Vasta nyt, kaiken kotiinpaluuhärdellin jälkeen, ehtii keräillä ajatuksia ja palata kaikkiin ihaniin lomamuistoihin ja maisemiin.

Verta, hikeä ja kyyneliä, mutta ennen kaikkea yhdessäoloa, iloa, naurua, kauniita maisemia ja ihania muistoja. Kaikkea sitä kuului meidän perhelomaan, yhden uhmaikäisen kanssa. Meillä oli kerta kaikkiaan onnistunut ja rentouttava loma, pienistä kommelluksista huolimatta.


Pohjois-Ruotsi on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, vaikkei meille vasta auennut kuin murto-osa kaikesta kauneudesta. Tunturimaisemat ovat mielettömiä niin alhaalta kuin ylhäältäkin käsin, lähes joka paikassa virtaa kirkas vesi ja aurinko paistaa näihin aikoihin läpi yön. Pohjoisen kaupungit tarjoaa ihania pikkuputiikkeja ja toreja, kauniissa puitteissa. Tornionjoen rannassa kuohuu valtavat kosket ja Västerbottenin läänin pienten järvien rannoilta löytyy isojakin uimarantoja. Lapsi innostuu tien yli juoksevista poroista, moni puolisista leikkipuistoista ja matalista hiekkarannoista. Kaikkea mitä voi yhdeltä lomalta toivoa, kaupunkielämää, patikointia luonnon helmassa ja hiekkarannalla makoilua.


Ruotsi oli todella helppo maa matkustaa, liikennesäännöt vastaavat lähes Suomen sääntöjä, joka paikka pidetään todella siistinä, englantia osataan puhua kaikkialla ja ulkomaalaiset, huonon kielipäänsä kanssa otetaan hyvin vastaan. Hintaluokka pyörii aika lähellä Suomen hintoja, mutta esim. yöpyminen on monissa paikoin paljon halvempaa kuin Suomessa. Suosittelen ihan ehdottomasti jokaiselle. Ruotsissa kesäkausi alkaa monin paikoin vasta juhannuksena, joten moni leirintäalue, nähtävyys ja aktiviteetti oli meidän loman aikaan vielä kiinni. Eipä sen puoleen olisi aikakaan riittänyt yhtään enempään.


Vielä jonain päivänä toivon palaavani tuonne ilman aikatauluja, lasten rattaita ja muutaman minuutin välein kyllästyviä lapsia. Haluan ajaa vielä pohjoisemmas, kiivetä paljon korkeammalle sekä nähdä revontulet ja syksyn ruskan. 



Palailen kesän mittaan vielä tarkemmin meidän lomaan. 
Hauskaa alkavaa viikonloppua! Me nautitaan viimeisistä lomapäivistä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Minne katosi päivät

Käsi ylös kuinka monen parisuhteen alkuhuuma on kestänyt yli lapsen syntymän. Epäilen vahvasti, että aika moni käsi olisi laskenut jo ylitettäessä seurustelun ensimmäistä vuotta. Omani ainakin. Ne ihanat piirteet alkavat kummasti ärsyttää, kun omaan kotiin alkaa pikku hiljaa ilmestyä ennen näkemättömiä esineitä, pleikkari, partakone, turvakengät. Viiden minuutin välein saapuvat viestit omasta ihanuudesta alkavat tuntua jo aika kuluneilta lauseilta. Ennen kuin huomaakaan vaihtuu viestien sisältö kysymyksiin "Mitä tarvitaan kaupasta?" ja "Mihin aikaan olet kotona?". Se, että toinen laittaa ketsuppia joka ruokaan, ei olekaan enää hauska tapa, kun muutetaan yhteiseen kotiin. Päinvastoin, siitä saa aikaan maailmanlopun aiheuttavan riidan. Samoin kuin väärään järjestykseen jätetyistä kengistä, sukista olohuoneen lattialla, tyhjentämättömästä roskiksesta tai oikeastaan ihan mistä tahansa minkä tekisi itse joka tapauksessa paremmin. Ainakin omissa kuvitelmissaan. 

Muistan reilu neljä vuotta sitten vannoneeni, että jos joskus löydän "sen oikean" ei meidän suhteen huuma lopu koskaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Viimeistään raskaus ja lapsen syntymä pyyhkäisevät mennessään viimeisetkin romantiikan rippeet. Koripallon kokoinen vatsa ei ole paras mahdollinen apuväline halailuun tai lähekkäin nukkumiseen. Synnytyksen jälkeen toinen on nähnyt jo ihan kaiken. Ei ole enää väliä mitä sanoo tai tekee kun kaikkein kamalin, mutta samalla ihanin on jo koettu yhdessä. Pikkuhiljaa alkaa luottaa siihen, että toinen on ja pysyy. Ei enää huomaa ihmettelevänsä mitä ihmettä se vieläkin minussa näkee, kun on yhteinen syy jatkaa eteenpäin, samaa tietä. Helposti pitää toista itsestäänselvyytenä ja jonain päivänä havahtuu, että sehän voisi lähteä koska vain, jos haluaisi. Koko ajan syyttelee, ettei toinen tee mitään suhteen eteen ja hetkessä ymmärtääkin ettei itse tee yhtään sen enempää. Turha kai odotella prinsessa kohtelua, jos itse kohtelee toista kuin ilmaa, tai nyrkkeilysäkkiä. 

Vaikka maailmaa ei aina katsella läpi vaaleanpunaisten lasien on hyvä muistaa ne kolme pientä sanaa, edes silloin tällöin. Ja tiedättekö mitä? Sen alkuhuuman tunteen voi saada takaisin, jos oikein kovasti tahtoo, tai ehkä juuri silloin kun vähiten odottaa. Juuri silloin kun on jo heittämässä viimeisetkin epätoivon rippeet syvälle kaivoon. Silloin voi huomata kuinka paljon rakastaa ja saa rakkautta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...