perjantai 10. kesäkuuta 2016

Miksi minä bloggaan?

Blogista on parissa vuodessa kasvanut iso osa elämääni. Siitä on tullut paikka jonne voin purkaa ilot ja surut ja tallettaa muistot niin arjesta kuin juhlasta. Olen kirjoittanut blogia alusta saakka itseäni varten, juuri yllämainituista syistä. Minulle riittää se, että saan kevennettyä omaa mieltäni, mutta melkein yhtä hienoa on, että ruudun toiselle puolelle on löytänyt tiensä ihmisiä, jotka jakavat saman elämäntilanteen, yhteiset kiinnostuksen kohteet tai jotka ovat muuten vain kiinnostuneet raottamaan ovea meidän maailmaan.

On enemmän kuin hienoa, että tänne on löytänyt tiensä joukko ihmisiä, jotka jaksavat kommentoida postauksesta toiseen. Piristätte päivää valtavasti, kun jaksatte pysyä mukana, vaikka välillä on ollut kuukausienkin taukoja. Ihan mieletöntä, että teitä on kaikkien seurantakanavien kautta yhteenlaskettuna jo lähemmäs sata!



Iso kiitos kaikille teille! Te olette olemassaolollanne kannustaneet jatkamaan kirjoittamista silloin kun ei ole enää ollut varma haluaako jatkaa. Blogi on saanut välillä aikaan enemmän harmaita hiuksia, stressiä ja pettymyksiä kuin sitä hyvää fiilistä, jonka takia kirjoitan. Onneksi tässä hommassa on itsellä vapaat kädet ja pakko ei ole kirjoittaa silloin kun ei siltä tunnu. Haluan tehdä jokaisen postauksen täysillä, eikä sinne päin. Se vaatii ihan valtavasti aikaa. Moni ei ehkä ihan ymmärrä kuinka monia tunteja saattaa yhteen muutaman kappaleen postaukseen kulua, mukaan lukien valokuvauksen, kuvien muokkauksen, kirjoittamisen ja tarkistamisen sekä valmiin postauksen linkittelyn eri somekanaviin. 

Onneksi olen oppinut vähän joustamaan pakkomielteisestä suorittamisesta ja ottamaan aikaa blogille. Sillä tämä on ehdottomasti sen arvoista. Harrastus, joka keventää mieltä, jonka avulla pääsee tuottamaan tekstiä ja joka innostaa entistä enemmän toiseen harrastukseen, valokuvaamiseen. Ja pakko myöntää, että kyllähän sitä salaa haaveilee kasvavista kävijämääristä ja blogiportaaleista. Ehkä jonain päivänä.. Tai ainakin AINA saa haaveilla!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...