torstai 2. kesäkuuta 2016

Minne katosi päivät

Käsi ylös kuinka monen parisuhteen alkuhuuma on kestänyt yli lapsen syntymän. Epäilen vahvasti, että aika moni käsi olisi laskenut jo ylitettäessä seurustelun ensimmäistä vuotta. Omani ainakin. Ne ihanat piirteet alkavat kummasti ärsyttää, kun omaan kotiin alkaa pikku hiljaa ilmestyä ennen näkemättömiä esineitä, pleikkari, partakone, turvakengät. Viiden minuutin välein saapuvat viestit omasta ihanuudesta alkavat tuntua jo aika kuluneilta lauseilta. Ennen kuin huomaakaan vaihtuu viestien sisältö kysymyksiin "Mitä tarvitaan kaupasta?" ja "Mihin aikaan olet kotona?". Se, että toinen laittaa ketsuppia joka ruokaan, ei olekaan enää hauska tapa, kun muutetaan yhteiseen kotiin. Päinvastoin, siitä saa aikaan maailmanlopun aiheuttavan riidan. Samoin kuin väärään järjestykseen jätetyistä kengistä, sukista olohuoneen lattialla, tyhjentämättömästä roskiksesta tai oikeastaan ihan mistä tahansa minkä tekisi itse joka tapauksessa paremmin. Ainakin omissa kuvitelmissaan. 

Muistan reilu neljä vuotta sitten vannoneeni, että jos joskus löydän "sen oikean" ei meidän suhteen huuma lopu koskaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Viimeistään raskaus ja lapsen syntymä pyyhkäisevät mennessään viimeisetkin romantiikan rippeet. Koripallon kokoinen vatsa ei ole paras mahdollinen apuväline halailuun tai lähekkäin nukkumiseen. Synnytyksen jälkeen toinen on nähnyt jo ihan kaiken. Ei ole enää väliä mitä sanoo tai tekee kun kaikkein kamalin, mutta samalla ihanin on jo koettu yhdessä. Pikkuhiljaa alkaa luottaa siihen, että toinen on ja pysyy. Ei enää huomaa ihmettelevänsä mitä ihmettä se vieläkin minussa näkee, kun on yhteinen syy jatkaa eteenpäin, samaa tietä. Helposti pitää toista itsestäänselvyytenä ja jonain päivänä havahtuu, että sehän voisi lähteä koska vain, jos haluaisi. Koko ajan syyttelee, ettei toinen tee mitään suhteen eteen ja hetkessä ymmärtääkin ettei itse tee yhtään sen enempää. Turha kai odotella prinsessa kohtelua, jos itse kohtelee toista kuin ilmaa, tai nyrkkeilysäkkiä. 

Vaikka maailmaa ei aina katsella läpi vaaleanpunaisten lasien on hyvä muistaa ne kolme pientä sanaa, edes silloin tällöin. Ja tiedättekö mitä? Sen alkuhuuman tunteen voi saada takaisin, jos oikein kovasti tahtoo, tai ehkä juuri silloin kun vähiten odottaa. Juuri silloin kun on jo heittämässä viimeisetkin epätoivon rippeet syvälle kaivoon. Silloin voi huomata kuinka paljon rakastaa ja saa rakkautta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...